Skip to content

Halvat lennot Thaimaa

 

Thaimaa on suosittu lomakohde suomalaisille. Se kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta, koska sen ilmasto on lomailuun niin ihanteellinen ja kohde on turvallinen matkailijoille. Thaimaaseen lähtee pakettimatkailijoiden lisäksi vuosittain suuri joukko matkailijoita matkailemaan reppu selässä. Thaimaassa on niin monta kaunista kohdetta, että parhaiten pääsee näkemään niitä, kun reissaa omatoimisesti kohteesta toiseen. Lisäksi Thaimaassa hintataso on todella edullinen, joten siellä voi vaivatta elää ja yöpyä siellä missä haluaa. Thaimaan pääkaupunki Bangkok on suuri kaupunki, jonne useimmat matkailijat lentävät. Bangkokista voi sitten jatkaa Thaimaan sisäisellä lennolla haluamaansa kohteeseen. Suosittuja lentokohteita Thaimaan sisällä ovat muun muassa Phuket ja Koh Samui.

Bangkokiin on usein lentotarjouksia ja halpoja lentoja. Mitä aikaisemmin lennon pystyy varaamaan, niin sitä halvemmalla voi saada lennon Bangkokiin. Bangkokiin pääsee Helsingistä muun muassa Finnairin suoralla lennolla tai sitten SAS:lla Tukholmasta tai Kööpenhaminasta. Suurin osa lennoista Bangkokiin on yölentoja, jolloin on kätevää, kun lentokoneessa voi nukkua ja matka sujuu näin joutuisammin. Kun olet lähdössä Bangkokiin, niin kannattaa vertailla lentoja. Vertailemalla hintoja saa varmimmin kaikkein halvimman lennon Bangkokiin ja voi säästää matkakuluissaan. Thaimaan sisäisen lennon voi ostaa vasta Bangkokista, jos ei matkusta sesonkiaikana. Näin voi myös säästää paljon rahaa, koska sisäiset lennot Thaimaassa ovat todella edullisia. Jos matkustaa sesonkiaikoina, niin tietysti silloin kannattaa varata sisäinenkin lento jo Suomesta käsin valmiiksi. Tällä tavalla saa myös lähetettyä matkatavaransa suoraan määränpäähänsä  ja matkanteko helpottuu siltä osin.

Bangkokin kansainvälisellä lentokentällä, BKK, vallitsee usein melkoinen sekamelska, kun tuhannet matkailijat kulkevat kentän läpi päivittäin. Kuitenkin lentokenttä pysyy yleensä aika hyvin aikataulussaan ja saa hoidettua matkatavarat oikeisiin paikkoihin. Lentokentältä on hyvät yhteydet Bangkokin keskustaan. Taksilla ajaminen on myös Bangkokissa hyvin edullista.

Categories: halvat lennot.

Tags: , , , ,

Comment Feed

No Responses (yet)



Some HTML is OK

or, reply to this post via trackback.